Tarpeistonvalmistaja Tuija Lehtisen työhuone on kuin aarrekammio.  Käännätpä katseesi mille hyllylle vain, silmiin osuu mitä mielenkiintoisimpia tavaroita. Ja työhuoneen lisäksi on varasto pullollaan aarteita.
Anna Kareninan tarpeiston suunnittelu alkaa plarin eli käsikirjoituksen lukemisella kuten kaikilla muillakin työryhmän jäsenillä.
– Teen siitä kohtauskohtaisia muistiinpanoja, ketä näyttelijöitä on lavalla, mitä tavaroita mainitaan, mikä vuodenaika tai millainen sää on kyseessä. Näistä muistiinpanoista teen ”lakanan” eli koonnin kaikista huomioista.
Lakanan avulla Tuijalle hahmottuu tarpeisto. Ennen sen hankkimista ja valmistamista hän kuitenkin käy kaiken läpi ohjaajan kanssa.
– Ensimmäisenä kysyn aina ohjaajalta, että mitä haaveita hänellä on. Hän on minun pomoni, joka sanoo viimeisen sanan.
Esityksen oikeaa aikakautta noudatetaan pilkuntarkasti, jos se on ohjaajan tahtotila. Tuija saa työssään tutustua niin historiaan kuin nykypäiväänkin.
Näyttelijät myös usein tulevat rupattelemaan tarpeistoon ja kertomaan roolihahmostaan. Samalla myös hahmo rakentuu valmiimmaksi, kun näyttelijä miettii yhdessä Tuijan kanssa mikä esimerkiksi sopisi hermostuneen rouvan käsiin. Se voi olla vaikka rukousnauha tai hän voi pureskella kynsiään.
– Tarpeisto on aivan oma maailmansa, ja minun mielestäni teatterin paras paikka tehdä töitä. Saan tehdä kaikkea päivänvarjoista pyssyihin eikä mikään päivä ei ole samanlainen.
Pommac on näyttämöllä pannassa
Mistä ihmeestä Tuija sitten löytää kaiken tarvitsemansa näytelmien tarpeistoon? Lavalla on nähty ja tullaan näkemään mitä ihmeellisimpiä esineitä.
– Olen joskus käynyt vinkkien perusteella jopa kaatopaikalta tavaraa, tarpeistonvalmistaja paljastaa.
Ensimmäisenä hän käy kuitenkin varastossa tutkimassa mitä hyödynnettävää sieltä löytyy. Sen jälkeen hän ryhtyy selaamaan nettiä eivätkä kirpparitkaan ole vierailta paikkoja.
– Netistä löytyy vaikka mitä. Anna Kareninan ja muidenkin esityksen osalta olen sitä mieltä, että esimerkiksi oikea antiikki ei kuulu näyttämölle. Me etsimme tavallisia tavaroita ja vanhennamme niitä. Huijaamme sillä tavalla, Tuija kertoo.
Tuija kertoo myös, että on olemassa tarpeistokilta, johon liittoon kuuluvat tarpeistoihmiset kuuluvat.
– Sitä kauttakin joskus saa apua ja neuvoja näihin hommiin. Kaikki teatterit eivät kuitenkaan lainaa tarpeistoaan muualle. Kuten aseita.
Ne tuottavat teattereille päänvaivaa. Syksyllä 2017 ensi-iltansa saaneessa Täällä Pohjantähden alla -näytelmässä lähes jokaisella näyttelijällä on ase.
– Minä en henkilökohtaisesti pidä aseista enkä niiden paukkeesta, mutta totta kai esitykseen pyssyt hankittiin.
Tuija Lehtinen oli mukana tekemässä myös vuoden 1986 Anna Kareninaa.
– Silloin haluttiin, että herrojen konjakkilaseissa on sinisiä ja vihreitä juomia. Tuolloin ei saanut ostettua sinistä karamelliväriä, koska ne olivat muistaakseni jotenkin kiellettyjä. Soitin Chymoksen karamellitehtaalle ja kysyin heiltä pientä määrää sinistä väriä, koska yskänpastillithan ovat sinisiä. Sain väriä, mutta myös varoituksen värin vahvuudesta. Sotkin väriä veteen ja se otettiin käyttöön. Jo esityksen ensimmäisissä läpimenoissa suutelukohtauksissa huomattiin, että juoma värjäsi näyttelijän suun aivan siniseksi. Onneksi kyseessä oli siniverinen roolihahmo, naureskelee Tuija sattumukselle.
Hauskojen vaikkakin hyvin tavallisten sattumusten kautta myös Pommacin käyttö kuohuviininä tai shampanjana esityksissä on lopetettu. Se nimittäin aiheuttaa röyhtäilyä.
– Skumppa on meillä siis omenamehua tai kylmää teetä. Kaikki mikä menee näyttelijän suuhun, pitää miettiä todella tarkkaan. Syöminen tai juominen ei saa vaikeuttaa puhumista. Myös näyttelijöiden allergiat täytyy ottaa tarkasti huomioon.
”Olen huijari”
Budjetti sanelee tekemistä myös tarpeistossa. Illuusio esityksiin luodaan pienellä rahalla.
– Mielikuvitusta tässä työssä saa käyttää ja omia taitojaan. Lavastamokin auttaa minua, jos tarvitsee työstää metallia. Siihen eivät omat taitoni riitä. Samoin kuin sähköhommissa meidän oma ammattilainen tekee työn. Se on jo ihan turvallisuusasia. Teatterin tekeminen on yhteispeliä.
Tuija Lehtinen on koulutukseltaan vaatesuunnittelija. Joensuun kaupunginteatterin tarpeistonvalmistajana hän on toiminut vuodesta 1984 lähtien. Vuosien mittaan Tuija on tehnyt mitä ihmeellisimpiä esineitä näyttämölle.
– Vuonna 1984 ensi-iltaan oli tulossa Taikuri Oz. Minulle annettiin tarpeistolappu käteen ja tehtäväksi valmistaa irtopää mitä en ollut ikinä tehnyt. Romeoon ja Juliaan olen myös opetellut tekemään nahkanaamioita itse, koska tekijää ei löytynyt mistään. Hulluhan sitä välillä on kun kaiken tekee.
Tuija on tehnyt näyttämölle myös puolitoistametrisen hääkakun, josta leikattiin paloja esityksessä.
– Kakussa ei ollut mitään oikeaa. Taas katsojaa huijattiin. Olen myös väärentänyt ikoneita, kirjeitä, postimerkkejä, leimoja ja vaikka mitä. Sanonkin aina, että olen huijari.
Tarkkuus pikkuasioissa ovat työn suola
Tarpeistonvalmistajana Tuija Lehtinen on tarkka. Hän ottaa huomioon pienimmätkin yksityiskohdat. Esimerkiksi Täällä Pohjantähden alla -näytelmässä käsikirjoittaja oli kirjoittanut tekstiin väärän lehden. Tuija huomasi, että lehti on ilmestynyt aikoinaan Pohjois-Suomessa, kun taas näytelmä sijoittuu Tampereen seudulle. Huomion jälkeen tilalle vaihdettiin oikea lehti.
Anna Kareninassa naisnäyttelijät puolestaan käyttävät viuhkoja. Tuija hankkii viuhkat, mutta myös neuvoo kuinka viuhkaa käytetään, ettei sillä huidota ihan mitä tahansa. Viuhkalla on nimittäin oma kielensä.
– Tuollaiset pikkuasiat ovat minun ammattitaitoani. Ne ovat työni suola, Tuija toteaa.
Huolellisen suunnittelun ja valmistamisen jälkeen tarpeiston on oltava tarkassa järjestyksessä ja tietyllä paikalla näytöksissä. Jotta järjestys säilyy ja tavarat pysyvät oikeina, tarpeistonvalmistaja ottaa valokuvat kaikesta tarpeistonhoitajalle. Esityksen pystytyksessä kaikki laitetaan paikoilleen ja purussa laitetaan takaisin omiin laatikkoihinsa.
– Tämä on hyvin tarkkaa hommaa. Eihän siitä tulisi mitään että monen näytelmän tarpeisto olisi sekaisin.  Näyttelijän pitää löytää kaikki jopa pimeässä, vaikka silmät kiinni. Ja esimerkiksi pulloissa pitää olla joka näytöksessä saman verran nestettä, Tuija toteaa.
Hän valmistaa aina rekvisiittaa kaksin kappalein. Varmuuden vuoksi.
– Esineitä hajoaa ja niitä korjataan. Esimerkiksi kesken Täällä Pohjantähden alla-esityksen katkesi viikate. Ja kerran virkkuukoukku meni poikki, hän päivittelee.
Tutustu Anna Kareninaan!