Täällä Pohjantähden alla pääparina, Akselin ja Elinan rooleissa, nähdään teatterin uudet kiinnitetyt näyttelijät Olli Haataja ja Maria Sarkkinen. Kuva: Johanna Kokkola/Salama Visual
Syyskaudella 2017 on Joensuun kaupunginteatterissa tarjolla tanakasti kotimaista ohjelmistoa Suomen 100-vuotisen itsenäisyyden hengessä.
Kauden ensi-illat ovat:
Harmony Sisters 16.9.2017 kello 19 suurella näyttämöllä
Koirantähdestä pohjoiseen 23.9.2017 kello 18:30 pienellä näyttämöllä
Täällä Pohjantähden alla 25.11.2017 kello 19 suurella näyttämöllä.
Harmony Sisters oli huippusuosittu trio sota-aikana. Kolmesta Valtosen siskoksesta kertovassa musiikkinäytelmässä kuullaan tuon ajan suosikkisäveliä ajankuvan ja maailmantapahtumien säestyksellä.
Koirantähdestä pohjoiseen on osa Opetus- ja kulttuuriministeriön erillisrahoituksella toteutettavaa Tähtikartta-hanketta. Näytelmä on dokumenttiteatterin keinoin tehty kantaesitys. Esitys kootaan kevään 2017 aikana nuorille pidettävien työpajojen myötä syntyvän materiaalin pohjalta. Sen painopiste on kantasuomalaisten ja maahanmuuttajien kohtaamisessa.
Väinö Linnan klassikkoon pohjautuva jykevä Täällä Pohjantähden alla kertoo itsenäisen Suomen alkuajoista ja sisällissodan tapahtumista kantahämäläisessä pikkupitäjässä.
Lisäksi ohjelmistossa on lapsille 10 kertaa kuvitettu joulukonsertti marras-joulukuussa Teatteri Mukamaksen vierailussa Joulu on jo ovella.
Muita vierailuesityksiä on kaksi. Ulla Tapanisen Lava-ammuntaa V tarjotaan suurelle näyttämölle torstaina 28.9.2017. Martti Suosalo puolestaan tuo huippusuositun esityksensä Palvelija suurelle näyttämölle perjantaina 13.10.2017.
Syyskauden liput tulevat myyntiin huhtikuun 2017 loppuun mennessä.