Miska Korpelaisen kuvassa oikealla Anna Ojanne ja vasemmalla Minni Gråhn.
Sofi Oksasen läpimurtoromaani ’Stalinin lehmät’ nähdään ensimmäistä kertaa näyttämöversiona lauantaina 15.9.2018 Joensuun kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä.
Oksasen vuonna 2003 julkaistun romaanin on näyttämölle dramatisoinut ja ohjannut Joensuun kaupunginteatterin oma ohjaaja Aino Kivi. Esitys on hänen viimeinen ohjaustyönsä maakuntamme teatterin kiinnitettynä ohjaajana.
Voimakas tarina kuvaa kolmen naisen elämää eri sukupolvien ja yhteiskuntien kehyksissä — isoäidin, äidin ja tyttären näkökulmista. Ote henkilöhahmoihin on rakastava, mutta tiukka; kuvaus Katariinan ja Annan elämästä kommunistisessa Virossa ja kapitalistisessa Suomessa luo tarkkanäköisen ja kaunistelemattoman silmäyksen koko 20. vuosisadan ajankuvaan, idän ja lännen räikeään kahtiajakoon, jonka vaikutukset ulottuvat 1930-luvulta nykypäivään. Stalinin lehmät on myös armoton tarina elämää hallitsevasta ja määrittävästä syömishäiriöstä, häpeän ja arvottomuuden tunteiden voimasta ja naiseuden mahdottomuudesta.
Nyt, Viron 100-vuotisjuhlavuonna, Oksasen kansainvälinen bestseller saa maailman kantaesityksen myötä uuden elämän näyttämöillä Aino Kiven raikkaana dramatisointina.
– Stalinin lehmät on merkittävä teos, kommentoi ohjaaja Aino Kivi.
Aiheet ovat valtavia, mutta romaani onnistuu käsittelemään niitä ihmisen mittaluokassa, kolmen naisen kohtalon kautta. Nyt, kun historiaa kirjoitetaan jälleen kerran uusiksi, on tärkeää muistaa totuus menneisyyden virheistä – myös niistä, jotka ovat omiamme.
Esitys kestää väliaikoineen noin kaksi tuntia. Liput maksavat 22/20/12 euroa. Esitys on myös Pohjois-Karjalan alueteatterin kiertueohjelmistoa, mutta kiertue-esityksiä ei ole enää myynissä. Kaiken kaikkiaan lipunmyynti on lähtenyt käyntiin vilkkaana.
Kirjailija Oksanen saapuu ensi-iltaan. Vierailun yhteydessä kaupunginteatteri järjestää keskustelutilaisuuden Teatteriravintolan Lasiterassilla otsikolla ”Informaatiovaikuttaminen, tasa-arvo ja sukupuoli” lauantaina kello 16.30 alkaen. Yleisö on tervetullut tähän kaikille avoimeen tilaisuuteen.
Lisätietoja esityksestä osoitteesta http:/kaupunginteatteri.jns.fi/ohjelmisto/stalinin-lehmat