Juostaan ja kaadutaan
Päähenkilö Kannisen roolissa on Miika Laakso.

Rahakabaree on Aino Kiven ohjaama ja käsikirjoittama kantaesitys, jonka ensi-ilta on Joensuun kaupunginteatterin suurella näyttämöllä lauantaina 3.10.2015 kello 19.
Rahakabaree edustaa uutta musiikkiteatteria, jossa valotetaan 40 vuotta Suomen historiaa pienen ihmisen tarinan kautta ja samalla nauretaan, lauletaan ja tanssitaan viihdyttävästi.
Teos perustuu löyhästi kahteen kirjallisuuden klassikkoon: Voltairen Candideen (1759) ja Bertolt Brechtin Setshuanin hyvään ihmiseen (1941). Kiven aiempia teoksia Joensuun kaupunginteatterilla ovat kiitetyt Mä soitan veljille sekä Kiljusen herrasväki.
Esitys alkaa vuodesta 1977, jolloin syntyy päähenkilö, kansalainen Kanninen, joka vakuuttuu syntyneensä parhaaseen mahdolliseen maailmaan. Jatkuvat nousukaudet ja lamat eivät horjuta hänen uskoaan siihen, että maailmassa pärjää äidin opeilla: rehellisyyttä, huolenpitoa, ahkeraa työntekoa ja sitä, että kaikki kääntyy aina parhain päin. Miten Kanninen siis selviää yritysmaailmassa, talousmaailmassa, elämässä, jossa rehellistä petetään, työnteosta rangaistaan ja huolenpitäjää käytetään hyväksi? Kummassa on vika: maailmassa vai äidin opeissa?
Rahakabaree johdattelee katsojan aina tähän päivään saakka. Esitystä siivittävä musiikki on Petri Tiaisen käsialaa, omalta osaltaan juuri musiikki kuljettaa tarinaa aikakaudesta toiseen. Esityksen bändi koostuu Karelia ammattikorkeakoulun musiikin opiskelijoista. Teoksen koreografiat ovat Ari Nummisen.
Rahakabareen taustatiedon keruussa on avustanut Joensuun ylioppilasteatteri, joka viettää tänä vuonna 40-vuotisjuhliaan. Joensuun ylioppilasteatterin Kotimatkalla-produktio valmistaa Rahakabareen oheen yleisölämpiöön Asunnottomuussuunnistuksen, joka käsittelee kodittomuutta eri näkökulmista.
Esityksen kesto on noin kaksi ja puoli tuntia ja siinä on väliaika. Esityksissä käytetään välkkyvää strobo-valoa ja teatterisavua. Lippujen perushinta on 32 euroa, eläkeläishinta 30 euroa sekä opiskelijoille, lapsille, varusmiehille ja työttömille 16 euroa.
Rahakabareen ensi-iltaklubilla vieraana on kulttuuritieteiden yliopistonlehtori Samuli Hägg. Klubilla pohditaan Voltairen Candidea ja Bertolt Brechtin Setshuanin hyvää ihmistä sekä nykynäkökulmasta että Rahakabareen lähtökohtina. Teatteritalon kellarikerroksessa klubia emännöi näyttelijä Anna Ojanne. Klubi alkaa kello 17 ja kestää noin tunnin.
Lisätietoja ja Ville Kokkolan valokuvia tuotannosta löytyy teatterin nettisivuilta osoitteesta
https://www.joensuunteatteri.fi/ohjelmisto/rahakabaree