Näyttelijä Riitta Piironen eläköityi vuonna 2015 ja tekee nyt paluun tutulle näyttämölle tutussa monologissa Naisen 11. käsky eli Shirley Valentine.
Riitta Piironen esitti Naisen 11. käskyä Joensuun kaupunginteatterissa kahden vuosikymmenen aikana 160 kertaa keräten yli 10 000 katsojaa.
– Teksti on työryhmän mielestä kestänyt hyvin aikaa ja antaa edelleen sekä tekijöille että katsojille paljon ajateltavaa. Elämä itsessään pakottaa kuitenkin katsomaan tekstiä uusin silmin, ja tuo tulkintaan rosoisia syvyyksiä ja vivahteita. Nyt haluamme jakaa Shirley Valentinen voimaannuttavan tarinan yleisön kanssa, toteaa ohjaaja Hannele Autti.
Kipakasti maustettu näytelmä on koskettava, naurattava ja itkettävä komedia yhden naisen rohkeasta elämänmuutoksesta. Se on kirjoitettu jo vuonna 1986 ja Shirley Valentinella on ollut ihan oikea esikuva Englannin Whistonissa, kirjailijan kotikaupungissa.
Työryhmä omistaa esityksen edesmenneelle työtoverilleen ja ystävälleen dramaturgi-ohjaaja Anna Häyriselle.
Työryhmä toteuttaa näytelmän yhteistuotantona Joensuun kaupunginteatterin kanssa.
Uusintaensi-ilta 7.4.2018 klo 18.30 Joensuun kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä.
Lisätiedot ja pressikuvat https://www.joensuunteatteri.fi/ohjelmisto/naisen-11-kasky-eli-shirley-valentine
ROOLISSA
Shirley Valentine – Riitta Piironen, FIA
TYÖRYHMÄ
ohjaus – Hannele Autti
lavastus, puvustus ja tarpeisto – Tuija Lehtinen
valosuunnittelu – Asko Heiskanen, SVÄL
äänisuunnittelu – Paavo Juntunen, SVÄL
valo- ja ääniajo – Kari Penttinen
tarpeistonhoito ja kuiskaus – Sirpa Kakkonen