Mikrokosmos – nuorten kaupunkitaideleiri

Aika: 3.-7.6.2019, klo 10-15

Paikka: Joensuun kaupunginteatterin pieni näyttämö, Rantakatu 20 & julkiset tilat

Joensuun kaupunginteatterin Polkuja teatteriin –hanke järjestää kesällä yli 15-vuotiaille nuorille suunnatun kaupunkitaideleirin, jossa nuoret pääsevät toiminnallisesti tutkimaan suhdettaan julkiseen tilaan. Missä on Joensuun kuumimmat paikat tai pelottavimmat sopukat? Entä mikä kohta kaupungista kaipaisi piristystä? Missä ja miten uusi asukas voisi kotiutua kaupunkiin?

Leirillä tutustutaan kaupunkitaiteeseen mm. teatterin, valokuvan sekä ympäristötaiteen kautta. Toiminta kannustaa nuoria omien ajatusten ilmaisemiseen osana kaupunkiyhteisöä ja yhteiskuntaa sekä antaa näkökulmia kaupunkitaiteen eri ilmiöihin. Leiriviikon päätteeksi kutsutaan mukaan ystävät ja kadunkulkijat ihmettelemään joukon tuotoksia.

Hyppää mukaan ja ota kaupunki haltuun!
Näkökulman vaihto taattua.

Kaupunkitaideleirin vetäjinä toimivat Joensuun kaupunginteatterin yhteisötaiteilijat Merja Pennanen & Sanna Kärkkäinen.

Leirin maksimiryhmäkoko on 16 nuorta. Aikaisempaa kokemusta taiteen tekemisestä ei edellytetä.

Leirimaksu: 50 euroa

Lisätietoa ja ilmoittautumiset 10.5. mennessä osoitteeseen: merja.pennanen@joensuu.fi p. 050  470 5901

http://kaupunginteatteri.jns.fi/ohjelmisto/polkuja-teatteriin

« Takaisin ajankohtaisiin