Kuvittele täysin pimeä teatterin näyttämö. Pimeyteen ilmestyy yksi punainen valokeila, jossa näyttelijä seisoo. Kuvittele valon vaihtuminen siniseksi. Esityksen sävy muuttuu heti. Suunnitteleva valaistusmestari Mikko Pajanen kuvailee työtään värittämiseksi.

Mikko Pajanen tuli vuonna 2005 Joensuun kaupunginteatterille opintoihin liittyvään työharjoitteluun.
– Sain jalan oven väliin ja siitä se lähti, mies toteaa.
Valmistumisen jälkeen hänestä tuli teatterin kokoaikainen työntekijä. Hän suunnittelee valaistuksia ja hoitaa esitysten valojen ”ajamista” ja osallistuu myös valaistustekniikan huoltoon sekä laitehankoihin.
Teatterissa työskennellessä pitää hyväksyä hankalat työajat. Pitää sopeutua ja olla valmis joustamaan ja tekemään pitkiä päiviä ja viikkoja. Tämä ei ole Mikkoa haitannut.
– Olen viihtynyt työssäni todella hyvin. Parasta on työporukka, itsensä toteuttaminen ja se, että jokainen projekti alkaa puhtaalta pöydältä. Työ on todella palkitsevaa ja yleensä täynnä onnistumisen tunnetta.
Mikko kuvailee työtään niin, että näytelmä on kuin värityskirja. Ja näytelmän jokainen kohtaus on värityskirjan sivu.
– Suurin osa työstä on suunnittelua ja valopöydän ohjelmointia ennen ensi-iltaa. Jokaisen kohtauksen rakentaminen alkaa yleensä pimeydestä ja rakentuu yksi valonheitin kerrallaan kohti valmiiksi väritettyä näyttämökuvaa. Vähän kuin värityskirjan tekeminen: koko kirjan värittämiseen saa kulumaan tunteja, mutta kirjan selaa läpi parissa minuutissa, valaistusmestari kuvailee.
– Valojen ”ajaminen” esityksissä on sitä, että vaihtaa värityskirjan sivua oikeaan aikaan ja oikealla nopeudella. Valot on ohjelmoitu valmiiksi, mutta valojen vaihto eli ajaminen tapahtuu manuaalisesti. Kontrollin pitää pysyä omissa sormissa, Mikko tietää.
Täysin automatisoitua valaistusta ei esityksiin tehdä, sillä näyttelijät eivät ole robotteja, ja hyvä niin. Siksi ajoitus voi vaihdella ja valaistusmestarin on pysyttävä tilanteen tasalla. Mikään esitys ei ole täysin sekunnilleen samanlainen.

Näyttämön katossa kiikkuu paljon rahaa

Yhdessä esityksessä käytettäviä valonheittimiä voi olla yhdestä satoihin. Joensuun kaupunginteatterin suurella näyttämöllä on mahdollista käyttää 250-300 valoa.
– Yhdelläkin valolla voi tehdä esityksen. Normaalisti meillä käytetään 60-90 valoa esityksissä, tosin suurin osa kalustosta on niin sanottuja liikkuvia eli valonheittimiä, missä on todella paljon eri ominaisuuksia. Valon voi esimerkiksi suunnata, vaihtaa väriä ja suurentaa sekä pienentää valon avauskulmaa eri tavalla eri kohtauksiin pelkästään valopöydästä käsin, joten yksi monipuolinen valo voi korvata lukemattomia perinteisiä ”päälle/pois” -heittimiä, tietää Mikko.
Tekniikka ei tunnetusti ole halpaa. Yksi teatterivalonheitin voi maksaa muutamasta satasesta jopa kymmeneen tuhanteen euroon. Näyttämön katossa kiikkuu siis paljon rahaa.
– Hinta riippuu ominaisuuksista. Perinteiset, käsin suunnattavat heittimet ovat edullisempia, ja hinta tietenkin nousee ominaisuuksien mukana. Suurin tekijä hinnassa on kuitenkin laatu. Ammattiteatterissa kalustolle tulee nopeasti aivan järjettömän paljon käyttötunteja, joten mitä tahansa hilavitkuttimia ei kattoon kannata ripustaa, ammattilainen selventää.
Esitys on käynnissä ja valot pimenevät suunnittelemattomasti. Mitäs sitten tehdään?
– Onneksi järjestelmä on rakennettu niin, että yhden osan pettäessä kaikki valot eivät sammu. Ellei sitten tule sähkökatkosta. Itse kuitenkin tavallaan pidän tuollaisista yllättävistä tilanteista, jolloin on pidettävä pää kylmänä ja luotettava omaan ammattitaitoon. Siinä on sekunti tai kaksi aikaa päättää mitä tekee. Jos valopöytä kaatuu kesken esityksen, niin yleisö tai edes näyttelijät eivät aina sitä ehdi huomata, jos tilanteen saa pelastettua tarpeeksi nopeasti.
Joskus mikään temppu ei auta ja silloin voidaan pahimmassa tapauksessa joutua keskeyttämään esitys.
– Itselleni sellaista ei ole onneksi kuitenkaan tapahtunut. Yleensä vastoinkäymiset ovat vain palaneita polttimoita tai yksittäisiä liikkuvia heittimiä, mitkä eivät suostu tottelemaan.
Huoltamalla valotekniikkaa estetään mahdolliset ongelmat.

Teknis-taiteellinen työ

Perinteisimmäksi teatterivalaistukseksi Mikko Pajanen kuvailee yhtä yläviistosta tulevaa spottivaloa. Valoa on kuitenkin olemassa hyvin erilaista. On pehmeää ja kovaa valoa. Valolla voi korostaa ja pimeydellä piilottaa näyttämöltä asioita.
– Valonheittimiä on paljon erilaisia niin kooltaan kuin ominaisuuksiltaankin. Vähän kuin taidemaalarilla on erilaisia siveltimiä eri käyttötarkoituksiin, niin meillä on esimerkiksi profiili-, fresnell-, PC- ja flood-heittimiä erilaisiin tarpeisiin. Myös polttimoita on erilaisia. On halogeeniä, tungsteeniä, HMI:tä ja LED:iä. Kaikki valo ei todellakaan ole samanlaista. On myös olemassa esimerkiksi välkkyviä strobovaloja ja muita efektejä. Kuitenkin myös perinteisellä 40 watin hehkulampulla ja loisteputkellakin on joskus paikkansa näyttämöllä, luettelee Mikko termejä, jotka maallikosta kuulostavat aivan heprealta.
Suuren eron tekee myös valojen avauskulma ja syttymis- ja sammumisnopeus. Valon tulokulmaa muuttamalla saa esimerkiksi taustan näyttämään hyvin erilaiselta, samoin kuin värejä ja varjoja käyttämällä.
– Pyrin kuvittelemaan lopputuloksen etukäteen ja lähden sitten valoilla maalaamaan sitä.
Kuulostaa hyvin taiteelliselta työltä. Pajanen kuuluu kuitenkin teatterin tekniseen henkilökuntaan.
– Viran puolesta olen toki tekninen ihminen, mutta suunnittelutyötä tehdessä pitää olla myös taiteellista näkemystä. Lavastajan kanssa teen tiivistä yhteistyötä, koska lavastus ja valot kulkevat käsi kädessä. Jos on hieno lavastus ja huonot valot, niin molemmat näyttävät huonoilta. Ja toisinpäin. Myös äänien ja videokuvan kanssa on oltava samoilla linjoilla ja tasapainossa.

Valoilla voi myös revitellä

Yleensä melkein kaikki lastensadut ovat sellaisia, joissa kaikilla teatterin osa-alueilla saa revitellä. Tämä olettamus pätee Mikon mukaan myös valaistukseen.
– Saduissa saa pistää kunnolla paukkuja valoihin ja mielikuvitus saa lentää.
Sadut eivät kuitenkaan ole ainoita näytelmiä, jotka ovat jääneet Mikon mieleen.
– Metsäjätin hevipotpurissa sai soittaa valoja ihan kirjaimellisesti. Ja Working Class Hero -esitys on myös vielä hyvässä muistissa. Sen jokainen kohtaus oli kuin oma pieni näytelmänsä yhden näytelmän sisällä.
Onpa teatterissa käytetty Mikon mukaan jopa niin radikaalia valaistusta, että valot paistavatkin hetkellisesti suoraan katsojiin.
– Kävin tuon ratkaisun itse monesti koeistumassa katsomossa. Tarkoitus oli herättää huomiota, ei sokaista asiakkaita.

Anna Karenina ”peilautuu”

Anna Karenina tulee olemaan hyvin vaikea ja ongelmia paljon ratkaistavana valaisun osalta, sillä esityksen lavastuksessa tulee olemaan paljon peilipintaa.
– Valo ja peili ovat monesti hyvin hallitsematon yhdistelmä. Omassa työssäni valon fysiologian tunteminen on kaiken a ja o. Anna Kareninan valaistuksesta minulla on jo visio olemassa, toteutustapaa ei, naurahtaa Mikko.
Jännityksellä jäämme odottamaan millaisen tunnelman Mikko luo Anna Kareninaan valojen avulla.
– Anna Kareninassa haluan erityisesti korostaa pukuja ja kampauksia, Mikko paljastaa.

Lue lisää Anna Kareninasta!

« Takaisin ajankohtaisiin