Joensuun kaupunginteatterin ohjaaja Aino Kivi on käsikirjoittanut teatterin syyskaudelle 2015 uuden kantaesityksen Rahakabaree. Kivi myös ohjaa tuotannon teatterin suurelle näyttämölle. Ensi-ilta on lauantaina 3. lokakuuta 2015 kello 19.
Esitys pohjaa löyhästi Voltairen (1694-1778) satiiriseen romaaniin Candide. Candide on vilpitön nuori mies, joka uskoo elävänsä parhaassa mahdollisessa maailmassa. Epäoikeudenmukaisuus, typeryys tai hirveimmätkään luonnonkatastrofit eivät vähennä tätä uskoa. Voltaire pilkkaa kirkkoa, hallintoa ja eritoten filosofeja. Nimettömänä julkaistu teos oli skandaali, ja se kiellettiin heti ilmestyttyään. Silti – tai juuri siksi – se oli aikansa suurin bestseller.
Rahakabaree on kunnianhimoinen yhdistelmä musiikkiteatteria, huumoria ja yhteiskunnallista ajattelua. Mitä Suomessa on tapahtunut viimeisen 40 vuoden aikana, mihin olemme menossa? Tulossa on herkullista ja viihdyttävää teatteria, jossa lauletaan ja tanssitaan. Esitys on tässä ajassa kiinni, mutta tekee tiliä hyvinvointivaltion historian ja tulevaisuuden kanssa.
Aino Kivi on monilahjakkuus, jolla riittää energiaa. Häneltä ilmestyy syksyllä 2015 esikoisromaani Maailman kaunein tyttö (Into Kustannus). Se on neljän kuvankauniin sisaren yhteinen kertomus aikuiseksi kasvamisesta.
Huomioittehan, että toukokuun loppuun 2015 mennessä ostetut Rahakabareen perusliput maksavat vain 20 euroa ja alennusliput 12 euroa. Toukokuun jälkeen lippujen hinnat ovat 32/30/16 euroa. Syyskauden muu ohjelmisto julkaistaan maaliskuun 2015 lopulla.

Joensuun kaupunginteatteri, Rahakabaree, promokuvaKuva: Ville Kokkola

Rahakabareessa nähdään mm. Mirva Kuivalainen.