Eino Maironiemi 25.10.2016
Koukussa

——
Kävin ystävän ja kangaskassin kera Joensuun Kaupunginteatterissa.

Mukavata oli ja yleisöä hyvä huone.

Kun teatteriin on saatava yleisö takaisin, järkevä teatterinjohtaja valitsee ohjelmiston varman päälle.

Vihtori Rämä oli teatterinjohtajana mies, JOKA KÄYTTÄÄ MAJUSKELEITA; TÄYNNÄ ÄÄNTÄ, VIMMAA.

Tuore teatterinjohtaja Iiristiina Varilo on näemmä vivahteikkaampi tekijä ja ajattelija. Hän on valinnut syksyn ohjelmiston pääesityksiksi Havukka-Ahon ajattelijan, Viirun ja Pesosen joulun ja yhden farssin.

Farssin erottaa näytelmän muista lajityypeistä se, että lavasteissa on pirusti ovia ja niissä myös alituiseen rampataan.

Ihmiset, joka pitivät Sir Pelham Grenville Wodehousen romaaneihin perustuvasta televisiosarjasta Kyllä Jeeves hoitaa, pitävät myös kaupunginteatterin näytelmästä Koukussa.

Se on kaksinnaija John Smithin selviytymistarina.

Ray Clooneyn teksti on miun makuuni turhan yksitasoinen ja vivahteeton, tarinaa ei ole nimeksikään, joten katsomisen nautinto jäi näyttelijöiden työn sekä innostuksen ja ohjaaja Anna-Maria Klintrupin oivallusten varaan.

He onnistuivat.

Kun ohjaaja pitää ohjakset tiukalla ja kaikkinaiseen sählinkiin perustuvan näytelmän liikkeessä, näyttelijät nauttivat työstänsä ja kannustavat toisiaan, hilpeä tunnelma kantaa katsomoon saakka. Yleisöllä oli hauskaa. Varsinkin muuannella naispuolisella ystävällä, jonka nauru muistuttaa ääntä, joka syntyi, kun Ukko-Pekka höyryveturi puhalsi tunnelista ulos.

Oli ihanata katsoa kuinka mainiosti käy Markku Maasillalta näyttelijän työ silloin, kun se käy niin kuin se lauantaina kävi. Hän esitti pääosan isona miehenä.

Näytelmän kohokohta oli Markun, Petteri Rantatalon ja Kai Paavilaisen esittämä tertsetto, jossa kolmissa miehin suunnitellaan poispääsyä jo epätoivoiseksi kääntyneestä tilanteesta. Kuinka tärkeää onkaan huumorille toisto ja oikea ajoitus.

Monissa moraalisesti arvokkaissa taideluomissa kuten John Fordin ja Howard Hawksin lännenelokuvissa tai Lucky Luke-sarjakuvissa on seniili, mutta vielä eläväinen vanha kääkkä.

Tässä näytelmässä se on Kai Paavilaisen esittämä vuokralaisen isä, joka ainoastaan ajoittain on selvillä missä on, kuka on, kenen kanssa ja mitä tapahtuu. Hahmo tuo esitykseen kaivattua surrealismia, varsinkin kun Paavilainen näyttelee helevetin hyvin.

Näytelmän nuoria; Suvi Virtaa ja Heikki Nousiaista, katseli mielellänsä – energiaa ja iloluontoa kadehtien.

Näytelmä on kirjoitettu niin, että Anne Ojanteen ja Minna Virtasen etevästä näyttelijäntyöstä huolimatta rouva Smithit jäävät väkisinkin mienäyttelijöiden katveeseen, varsikin kun he suuren osan ajasta ovat teljetyt niiden perkeleen ovien taakse.

Katsomiskokemus olisi luultavasti entisestään parantunut, jos olisin ollut jonkun verran humalassa.

« Takaisin ajankohtaisiin